Metsänhoito-ohjeet

 

tunnetko liito-oravan? säilytä liito-oravan metsä

Tunnistaminen. Liito-orava on pieni ja hopeanharmaa. Se liikkuu öisin liitelemällä etu- ja takajalkojen välissä olevan liitopoimun avulla useita kymmeniä metrejä puusta toiseen. Sitä pääsee harvoin näkemään, mutta sen liikkumisen alueella huomaa helposti varsinkin keväällä suurten haapojen ja kuusten juurelle ilmestyneistä riisinjyvän kokoisista kellanruskeista papanoista. Parhaiten nämä papanakasat ovat näkyvissä maalis-toukokuussa, kun ruoho ei ole niitä vielä peittänyt eikä sade huuhtonut pois. Liito-oravan esiintyminen alueella tulisikin selvittää aina ennen hakkuita. Selvitys tulee tehdä keväällä. Nykyisin liian usein liito-oravan esiintyminen alueella huomataan vasta kun hakkuu joudutaan keskeyttämään liito-oravan liidellessä hädissään metsäkoneen ympärillä.

Elinympäristö. Liito-oravalle tärkeitä elinympäristöjä ovat varttuneet ja rehevät kuusivaltaiset sekametsät, joissa on järeitä haapoja kolopuina, sekä lisäksi leppää tai koi-vua ravintopuina. Näillä yleensä pienillä ydinalueilla liito-oravat viettävät pääosan ajastaan, vaikka liikkuvatkin melko laajoilla alueilla. Koko elinpiirin laajuus vaihtelee paljon ja on naarailla muutamia hehtaareja ja koirailla jopa sata hehtaaria. Elinpiirien ydinalueet ovat usein pienvesistöjen varsilla, rannoilla ja kalliojyrkänteiden alusmetsissä, joista osa on metsälain mukaisia erityisen tärkeitä elinympäristöjä ja osa maisemallisesti arvokkaita. Tämän lisäksi pellonreunojen haavikot sekä rinnemetsät ja painanteet ovat usein liito-oravalle sopivia pesimäalueita.

Elintavat. Pesueita liito-oravalla on 1-2 kesässä, ensimmäinen huhti-toukokuussa ja toinen kesä-heinäkuussa. Kerrallaan pesässä on yleensä 2-3 poikasta. Liito-oravat ovat hyvin paikkauskollisia, mutta syksyllä poikaset liikkuvat useita kilometrejä etsiessään uusia asuinsijoja itselleen. Liito-oravan elinikä on vain noin 3-5 vuotta, mutta uusi sukupolvi on sukukypsä jo seuraavana keväänä. Liito-oravalla on käytössään useita pesäkoloja sekä usein myös joitakin muiden tekemiä risupesiä. Emo siirtää poikaset herkästi toiseen pesän, mikäli tuntee olonsa häirityksi. Risupesistä on päiväsaikaan vaikea päätellä ovatko ne asuttuja. Leimikoissa joissa, on havaittu liito-oravia, ei suoriteta hakkuita huhti-elokuun välisenä aikana.

Ravinto. Keskikesällä liito-oravat liikkuvat valoisaankin aikaan poikasten kanssa ruokailemassa puiden lehvästössä. Ravintona ovat tällöin haavan ja muiden lehtipuiden lehdet. Loppukesällä ja syksyllä ne syövät lepän ja koivun norkkoja, joita ne keräävät talviravinnoksikin suurten kuusten oksille varastoon. Juuri näistä norkoista niiden papanat saavat tyypillisen kellanruskean värinsä. Talvella norkkojen puuttuessa myös havupuiden silmut kelpaavat ja muodostavat tällöin pääosan ravinnosta.

Metsänhoidon vaikutukset. Varttuneiden kuusivaltaisten sekametsien asukkaana liito-orava on kärsinyt metsien avohakkuista ja yksipuolisia havumetsiä suosineesta metsätaloudesta. Metsänhoidon nimissä hakkuiden yhteydessä on metsästä aiemmin poistettu myös kaikki laho- ja kolopuut, jotka eivät kuitenkaan ole kelvanneet metsäteollisuudelle, vaan ovat jääneet tienvarteen pinoon lahoamaan. Hakkuissa metsät pirstaloituvat, jolloin liito-oravalle sopivat metsät usein jäävät eristyksiin, eivätkä ole liito-oravien käytettävissä. Suuria aukkohakkuita ja peltoja liito-orava ei mielellään lähde ylittämään.

Uhanalaisuus. Liito-orava on vuoden 2001 uhanalais-luettelossa luokiteltu vaarantuneeksi (VU) sillä perusteella , että sen kannan katsotaan hupenevan yli 20 prosentilla 10 vuodessa.

Luonnonsuojelulain 49 §:n tulkinnan (viite 3) mukaan liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kielletty. Tämä koskee myös niitä aiemmin asutuiksi havaittuja paikkoja, jotka ovat tilapäisesti asumattomia.

Suojelu. Hoitamalla metsääsi siten, että liito-orava siellä viihtyy, turvaat samalla myös monien muiden uhanalais-ten eliöiden tulevaisuutta, sillä noin 35 % uhanalaisista eliöistä on riippuvaisia juuri metsistä. Säästämällä metsässäsi kolopuut parannat merkittävästi myös niiden lintujen elinoloja, jotka pitävät metsäsi myyrät ja tuhohyönteiset kurissa. Mikäli metsästäsi puuttuvat kolopuut, voit helpottaa näiden lintujen ja liito-oravan elämää ripustamalla sopivia pönttöjä puihin. Ohjeita pönttöjen tekoon löydät liito-oravayhdistyksen kotisivuilta.

Hyvä metsänhoito. Liito-oravan hyvän tulevaisuuden ja suotuisan suojelutason saavuttamiseksi on tärkeätä sekä säilyttää nykyiset liito-oravan asuttamat metsät elinkykyisinä että turvata nykyisten liito-oravalle sopivien metsien riittävyys vuosittain varttuvien poikasten käyttöön. Liito-oravan suosimissa metsissä on usein luonnostaan pieniä muutaman aarin kokoisia aukkoja, joten lievän harvennushakkuun seurauksena eläin ei välttämättä häviä alueelta, mutta avo- ja siemenpuuhakkuualoilta liito-orava häviää. Myös tulevaisuuden metsiä tulee hoitaa siten, että niistä voi kehittyä riittävästi liito-oravalle ja muille kolo-pesijöille sopivia pesäpaikkoja. Oheisena on yhdistyksemme suositus liito-oravametsien hoitoon. Ohje perustuu tämänhetkiseen tietoon ja näkemykseen. Samoja periaatteita esim Uudenmaan ympäristökeskus on noudattanut (viite 2) vuonna 1996 myöntäessään luvan Espoossa liito-oravan elinympäristöjen läheisyyteen suunnitelluille metsänhakkuille.

 

säilytä liito-oravan metsä

Metsänhoito liito-oravan asuttamassa metsässä
Mikäli metsikössä asuu liito-orava, jokainen kolopuu on sille tärkeä ja luonnonsuojelulain nojalla rauhoitettu riippumatta siitä, asuuko liito-orava parhaillaan juuri siinä tietyssä kolopuussa. Liito-oravalla on tunnetusti useita pesäkoloja tai risupesiä, joihin se tarpeen tullen siirtää poikasensa, mikäli poikaspesää häiritään. Liito-oravan asuttamat metsät tulisi säilyttää koskemattomina. Mikäli tämä ei kuitenkaan ole mahdollista, voidaan aluetta hoitaa varovaisesti harvennus- ja poimintahakkuin seuraavasti:

Metsänhoito kolopuiden välittömässä ympäristössä
Kaikki kolopuut sekä sellaiset haavat, joissa järeytensä puolesta voisi olla kolo, tulee jättää kaatamatta ja niiden ympärille jättää vähintään 20 metrin säteellä suojavyöhyke täysin koskematta. Erityisen tärkeitä ovat kolopuita lähinnä olevat suuret kuuset, jotka tarjoavat suojaa pedoilta ja sopivia ravinnon varastopaikkoja talveksi sekä ravintopuina toimivat lehtipuut; leppä, koivu ja haapa.

Metsänhoito suojavyöhykkeen ympärillä
Noin viidenkymmenen (50) metrin säteellä kolopuista ja järeistä haavoista voidaan metsää harventaa ja uudistaa luontaisesti siten, että metsään jää kaiken ikäisiä, kokoisia ja lajisia puita, joita siellä on alun perin ollutkin. Mäntyjen harventamisesta on yleensä vähiten haittaa. Mikäli metsikkö on havupuuvaltainen, tulee erityisesti lehtipuita säästää ja mikäli se on lehtipuuvaltainen, tulee kuusia säästää erityisesti. Metsään tulee jättää järeitä (halkaisija yli 20-25 cm) puita siten, että niiden etäisyys toisistaan on enintään 20-25 metriä. Lisäksi on turvattava latvusyhteys muihin liito-oravalle sopiviin metsiin lähialueilla. Uudistushakkuut tulee suunnitella siten, että liito-oravan kolohaavat ja näiden välitön ympäristö vähintään 20 metrin säteellä jäävät avohakkuualueen ulkopuolelle.

Metsänhoito liito-oravalle sopivassa metsässä
Mikäli metsikkö täyttää liito-oravalle suotuisan elinym-päristön tunnusmerkit, mutta se ei ole juuri nyt asuttu, sitä pitäisi kuitenkin metsänhoidollisesti käsitellä liito-oravametsänä. Kyseessä saattaa olla metsä, jonka asukki on juuri kuollut ja jonne ehkä jo seuraavaan kesään mennessä tulee edellisen kesän poikanen uudeksi asukkaaksi.

Metsäyhteydet metsiköiden välillä
Liito-oravan mieluisin ympäristö on puiden oksisto. Turvallinen liikkuminen elinpiirillään ydinalueelta toiselle, koiraan ja naaraan kohtaaminen sekä poikasten siirtyminen uusille pesimäalueille edellyttävät yhtenäisen latvusyhteyden pesäpuulta ympäröivään metsään. Liito-orava ei mielellään liiku maassa, mutta voi pakon edessä ylittää suotuisissa oloissa jopa 100 metrin levyisen aukion, mutta silloin riski sen joutumisesta petojen saaliiksi on suuri.

Metsäyhteydet hakkuissa tulisi suunnitella siten, että reitit johtavat lehtipuuta sisältäviin varttuneisiin metsiin sekä vesistöjen rannoilla ja muualla olevien ns. metsälakikohteiden suojavyöhykkeille.

Metsänhoito tulevaisuuden liito-oravametsässä
Uudistushakkuita uudistetaan siten, että niillä kasvatetaan sellaisia puulajeja, joilla on parhaat edellytykset menestyä alueella. Taimikon perustamisessa ja hoidossa sekä harvennushakkuissa suositaan pääpuulajin ohella sekapuita kunkin kasvupaikan edellytysten mukaisesti. Lehtisekapuuston ja erityisesti haavan suosiminen lisää aikanaan myös järeiden lehtipuiden määrää. Ne ovat tulevaisuudessa mahdollisia kolopuita.

Sekä harvennus- että päätehakkuissa jätetään järeät haavat ja kolopuut kasvamaan ja annetaan niiden kasvaa ja laho-ta luonnollisesti. Niiden ympärille on hyvä jättää joitakin kuusia tarjoamaan kolopesijöille suojaa petolinnuilta ja estämään kolopuita kaatumasta tuulessa. Myös männyn uudistusaloilla on viisainta jättää haavat pystyyn vesomisen välttämiseksi.

Erityisesti vaikeasti uudistettaviin kohtiin kannattaa säästöpuiksi valita haapoja ja koivuja pieniin ryhmiin. Säästöpuut tarjoavat tulevaisuudessa liito-oravalle pesäpaikkoja, ravintoa ja liikkumisyhteyksiä metsiköstä toiseen.

Kirjallisuutta:

Liito-oravayhdistys Norkko ry.
Puh 050-5335339